lauantai 3. elokuuta 2013

on the way to place we call home

Moro!

Lupasin palailla jossain vaiheessa kertomaan loppureissusta. Vähän meni pidempään kuin luulin, mutta ei olla Anniinan kanssa tehty edes vielä paluuraporttia koulullekkaan niin ihan hyvinhän tää meidän Afrikan reissu on vielä ajankohtainen asia! Tänään kirjoitan oikeestaan siitä syystä, että Tampereella on käynnissä FestAfrika ja Namibiasta piti Blossomin tulla esiintymään. Nähtiin Blossom meidän Namibian koulun järkkäämässä tervetulijaistapahtumassa ja olis ollut tosi siistiä nähdä se tänäänkin. Anniina sitten tiputti meidät muut tänä aamuna maan tasalle, kun selvisi ettei Blossom tulekkaan vaan sen tilalle tulee joku ruotsalainen Afrikkabändi. Tyhmää. Karvaan pettymyksen jälkeen kuitenkin muistelemaan kotiin paluuta Etelä-Afrikasta.


Aika varmoja oltiin, että meidän laukut olis ylipainosia, vaikka ne Namibiassa punnittiinkin ja heitettiin vielä hotellilla ennen lähtöä kamaa poiskin. Aamuksi oltiin tilattu valmiiksi taksi, koska kentällä piti olla 7 aikoihin. Taksi tuli oikeeseen aikaan, vähän ajoissakin ja kentälle kesti jonku vartin verran ajaa, vaikka edellisenä iltana oli hotellin respa väittänyt, että sinne voisi mennä tunninkin verran. Pyh päätettiin me jo silloin. Meillä oli hyvin aikaa kentällä ja hyvä, että oli. British Airways oli taas jotenkin sössinyt ja meille ei oltu merkattu ollenkaan matkalaukkuja. Onneksi South African Airwaysin mies oli ihana ja hankki meidän laukut koneeseen. Tsekata ne täytyi kuitenkin uudelleen sisään Johannesburgissa, jossa meillä oli pitkä vaihto aika.


Kentällä mä hemmottelin itseäni ja menin yhden hiuskihartimia myyvän tytön tuoliin ja se teki mulle osaan hiuksista kikkuraa lentomatkaksi. Toki ne lässähti aikalailla heti. Siinä mun odotteluaika menikin ja kun mun hiukset oli valmiit oli Anniina jo kamojen kanssa jonottamassa sisään koneeseen. Meille selvis sitten, kun katottiin lippujamme tarkemmin vasta tolloin, että istutaan bisnes luokassa! Ei meinattu uskoo asiaa, mutta kun mun käteen lyötiin joku bisnes lehti ja istuttiin toisessa rivissä ja saatiin aamupalat eteemme, jotka ei olleetkaan muovikupeissa eikä aterimet myöskään muovisia niin uskottiin oikeesti saaneemme paremmat liput kuin mistä oltiin maksettu!

Aamiainen bisnes-luokan tyyliin
Hehkutusta!

Johannesburgiin lento meni nopeesti. Sielä sitten otettiin ensimmäiseksi tehtäväksi yrittää tsekata laukkumme sisään. Se ei tietenkään onnistunut. Kello oli jotain 11 ja vasta kolmelta pystyttiin tekeen check-in. Vietiin sitten laukkumme tavarasäilöön kahden lentokentän työntekijän avustuksella. Näistä työntekijöistä meinas tullakkin varsinainen riesa! Ne seuras meitä. Toinen puhu, et meidän pitäis ostaa niille juomat ja toinen ei puhunut mitään. He yritti auttaa meitä ottaan taksia, joka kierrättäis meitä keskustassa, mutta kun hinnat huiteli pilvissä niin ei oltu kiinnostuttu. Ostettiin sitten miehille kokikset ja päästiin niistä eroon. Sitten suunnattiin junalle, jossa koitettiin löytää junaa keskustaan. Meille alko selviimään ettei Johannesburgissa kai ole mitään tiettyä keskustaa, mutta johonkin päätettiin lähteä ja junaan hypättiin.



Junat toimi hyvin, odoteltiin joku 5 min ja päästiin matkaan. Hinta oli paljon pienempi kuin taksien ehdottamat kierrokset. Juna oli jopa hyvin nykyaikainen ja mukava. Siinä olis voinu istua pidemmänkin matkaa, mutta me mentiin vain kolmen pysäkin verran sillai ettei tarvinnut junaa vaihtaa matkalla.





Söpöjä minitakseja 

Päädyttiin johonkin keskustan tapaiseen paikkaan, missä oli konferenssikeskuksia ja Nelson Mandela ostoskeskus. Sielä sitten kierreltiin ja mäkin söin kiukuttelun jälkeen jopa jäätelön, vaikka pelotti ettei maha siitä tykkääkkään. Pari tuntia vaan käveleskeltiin ja ihmeteltiin ja Anniina näki yhden rotankin hyppäävän roskiksesta johonkin puskaan piiloon, joten Johannesburg ei ehkä ole sellanen paikka, jota ekana vois turisteille suositella. Ei ainakaan samalla lailla kuin Kapkaupunkia voi!.




Nämä turistit sitten poseerasi jäätävän kokoisen Nelson Mandelan patsaan jalkojen juuressa ja kahden jälkeen alettiin suuntaan takaisin lentokentälle, koska haluttiin olla paikalla heti kun check-in aukesi. Meillä kun oli edelleen luultavasti jotain ongelmia lippujen kanssa eikä haluttu myöhästyä lennolta mistään hinnasta!

Liukuporraspelkoselle kiva paikka. Ei kun kaksin käsin kii ja sata kerrosta alas junalle.


<3


Kentällä vielä verestettiin muistoja ja mentiin samaan kahvila/ravintolaan, jossa ensimmäisen kerran tammikuussa istuttiin Kimben ja Ellin kanssa alas. Oli hassua olla sielä vaan kahdestaan ja lähdössä pois. Tilattiin hampparit ja syöpöteltiin kuluttaen aikaa. Alko vähä enemmän muuttumaan realistiseksi, että ollaan lähdössä pois, mutta eihän sitä nyt tuollakaan vielä ymmärtänyt.



Loppuaika kulutettiin katselemalla muumeja koneelta. Meidän penkit huudettiin ekana koneeseen, koska istuttiin koneen takaosassa. Ei aluksi edes tajuttu sitä koko käytävä oli aivan ruuhautunut joten sinne jouduttiin rynnimään lippujamme näyttäen vihaisille kanssamatkustajille. Tuossa rytäkässä törmättiin myös muihin suomalaisiin matkaajiin ja toivottiin hartaasti ettei ne istuis meidän lähellä. Viereemme lennolle saatiin kuitenkin mukava englantilainen pariskunta. Lento kului sitten leffoja katsellen ja vähillä unilla. Jotenkin tuntui ettei tilaa olisi ollut ollenkaan. Ehkä se ensimmäinen lento bisnes luokassa näytti, miten meidän oikeesti kuuluis matkustaa! ;) Suomen kamaralle päädyttiin turvallisesti. Meitä oli mun poikaystävä vastassa. Vieläkään ei oikeen tajunnut, että ollaan suomessa ja kotona.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Would you like to see whales?

Viimeistä viedään!

Viimeinen yö näillä näkymin Afrikassa takana ja kotimatka edessä. Eilen vielä oltiin valasretkellä, jonne meidät haettiin hotellilta jo 6.30 ja ajeltiin vähän alta parin tunnin matka pikkuseen kylään, josta lähti meidän veneretki. Aluksi oltiin toivoa täynnä ja sittemmin toivomme menettäneitä. Video on kauheeta kohinaa tuulen vuoksi. En tajunnut kuin vasta ton retken jälkeen, että kamerassa on joku tuulenkohinan estojuttukin, joten sitä ei nyt sitten testattu. Retken infossa sanottiin kolme tuntia olevan maksimiaika merellä. Noh, kolme tuntia meni eikä vilahdustakaan valaasta näkynyt. Menetettiin jo täysin toivomme ja mä tunsin itseni merisairaaksikin välillä. Retki kesti lopulta yhteensä 4,5 tuntia ja nähtiin valas! Vain yksi, mutta monta kertaa! Elikkä se epämääräinen kiven näköinen möltti, joka tulee videolla mun naamakuvien jälkeen ruutuun on kuin onkin ihka elävä valas! Nyt voidaan raksittaa sekin listalta. Tosin onhan noita valaslajejakin aika paljon...

Cape Town 3/3:


Nyt kuitenkin kotimatka kutsuu, poiketaan vielä tsekkaamassa vähän johannesburgin kaupunkia matkalla! Tällä kertaa saatiin suht ajoissa jopa matkalaukutkin kiinni. Toivotaan ettei jouduta maksamaan ylipainosta käsimatkatavaroissa! :D Lisää tekstejä tännekkin pitää vielä kirjoitella, pari juttua on julkaisematta ja sitten vielä jonkun loppu yhteenvedon koko reissusta tai jotain loppusanoja voisin heittää. 

Juhlitaan nyt kuitenkin toi juhannus ensin pois alta! ;)

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Trip to the home of African Penguins.

Huomenia jälleen!

Eipä se youtube ollut niin kiltti, että olisi nopeasti ladannut jo illan aikana mun videota. Nämä siis saavat luvan laahata tällee päivän myöhässä...

Eilen lähdettiin omatoimisesti matkailemaan ja katsomaan pingviinejä Simon's Towniin. Perille päästiin kivasti junalla ja pää rautatieasema onkin kivasti tossa meidän hotellin vieressä. Matka makso alle 3€ ja kesti noin tunnin verran. Aika helppoa matkustusta mennä pääteasemalta toiselle. Perillä meille selvisi, että pingviinejä näkee 40 min kävelymatkan päässä. Anniina ei ihan innostunut heti kävelystä, mutta takaisin kävellessä pääteltiin sen olleen silkkaa säästöä tai kulutusta, riippuen miettiikö kaloreita vai rahaa.

Pingviinit olivat siis luonnonvaraisia, mutta niille oltiin tehty pesimäpönttöjä ja tuola luonnonpuiston puolella kulki turisteille tarkoitettu aidattu alue, jossa me käppäiltiin. Lisäksi sielä oli ranta, jolla olis saanut uidakkin, mutta meillä oli vähän huono tuuri, kun sillä rannalla ei tällä kertaa ollut yhtään pingviiniä hengaamassa. Sisäänpääsymaksu tolle luonnonsuojelualueelle oli 45 Randia, joten joku 4€.

Mä ainakin nauroin mahani melkein kipeäksi asti, kun katsoin tän päivän videon. En siis vieläkään osaa käyttää tota video & kuva juttua enkä tajua yhtään missä vaiheessa se sen videon otaa. Musta tuntuu, ettei se edes ottanut sitä ihan aina ja välillä se otti kun en ottanut edes kuvaa. Tai jotain. Toivottavasti se on huvittavaa katsottavaa myös muista.

Cape Town part 2/3:


Tänään on luvassa meidän reissun erikoisuus, jota ei edes osattu arvata itse ennen kuin tänne tultiin! Me varattiin eilen retki, joka oli suhteellisen kallis. Oikeasti koko juttua ajatellen se ei ole, mutta meidän pudjetille se on. Maksoi 1000 Randia eli alle 100€. Meidät haetaan 6.30 aamulla ja retki alkaa ysiltä, joten matkaa ton retken alkupäähän on parin tunnin ajomatkan verran. Sitten siitä me hypätään veneeseen ja mennää katsomaan valaita! KYLLÄ! Toivotaan myös saavamme mahtavia kuvia niistä, retken selostuksissa lukee, että päästäis ihan lähietäisyydellekkin, koska valaat ovat uteliaita otuksia. Toivotaan siis parasta!

Ps. Harmittaa kyllä edelleen, että jää nyt kahden aamun aamiaiset käyttämättä, mutta haettiin eilen pienet pitsat meille aamupalaksi ja hotellihuoneessa on vedenkeitin ja instant kahvia. Kai niillä pärjää!

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

The day of Table Mountain.

Hyvää Huomenta!

Eilen seikkailtiin, tai oikeastaan oltiin turisteina Kapkaupungissa. Mun uudesta kamerasta vahingossa löyty sellanen ominaisuus, että se ottaa aina kuvaa ottaessa myös pätkän videokuvaa. Toi ominaisuus saa jotkut kuvat vähän vinksahtamaan, mutta se on niin pieni juttu verrattuna tohon siistiin koostevideoon, joka saatiin koko päivästä.

Klikatkaa siis toi youtube isoksi ja nauttikaa meidän (aluksi todellakin vahingossa) videoidusta päivästä!

Cape town part 1/3:


Tänään me mennää katomaan pingviinejä! Otetaan taas samanlaista videoo. Harmi vain, että sen lataaminen kestää aivan yli kauan, mutta katsotaan saanko ladattua tänään vielä toisen videon. Sen yhteydessä paljastan sitten meidän salaiset suunnitelmat huomiselle. Olkaa kuulolla!

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Lähtö tulikin yllättäen!

Hei,

Viimeistä kertaa Namibiasta.

Tää päivä on ollut yhtä häslinkiä!

British Airwaysin kanssa on ongelmia vaihtaa meidän lentoja lähteen Kapkaupungista, ne soitti justiinsa mulle, ja otti luottokorttitiedot. Nyt pitäis siis meidän lentojenkin olla kunnossa ja maksettu. Huh! Ehkä me oikeesti päästäänki kotiin!

Ostettiin siis liput tälle päivälle kohti Kapkaupunkia Intercapelta. Ne maksoivat 630N$, eli ei mitenkää kauheen kallis. Bussi lähtee 17.30 ja meitä tulee puolentoista tunnin päästä koulun puolesta kyyti kuskaamaan bussiasemalle.

Kävi vielä niin, että Anniinalta varastettiin eilen kamera ja puhelin. Poliisille ei ehtinyt meneen tänään, onneksi ne eivät olleet niin arvokkaita, ettei vakuutuksesta niistä luultavasti olisi mitään saanut! Mä kipaisin siis tänään ostamaan itselleni uuden kameran, koska oon tässä nyt elänyt 4 kuukautta ilman ja käyttänyt Anniinan kameraa, joten nyt on mun vuoro olla se kameran omistava matkaaja.


Nyt on enää puoli tuntia aikaa. Saatiin kuin saatiinkin pakattua! Mun laukussa on ainakin ylipainoo ja päällä on miljoona kerrosta vaatetta. Onneksi lennetään vasta kapkaupungista niin sinnekkin voi jättää vielä jotain minkä koen "turhaksi". Hostellilla asuvat lapset saivat mun Ikeasta ostetun koiran, nyt sille keksitään innokkaasti nimeä! Se nimettiin juuri Buddyksi :) Onneksi se sai uuden hyvän perheen!

Nyt ruokaa nassuun ja odotteleen kyytiä!

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Namibia Tourism Expo

Vihdoinkin sain kuvat ladattua tänne blogiinkin asti (kiitos erään henkilön, joka lopetti lataamisensa).

Toukokuun viimeisenä päivänä meidän yksi pelottava opettaja, jonka kurssikin me lopetettiin tarjoutui kyytimään meidät paikallisille matkamessuille ja mehän otettiin kyyti ilomielin vastaan. Opettaja on kai ihan normaali ihminen noin siviilissä, mutta opettajana sillä on joku kumma taipumus kutsua opiskelijoita huligaaneiksi ja tehdä ne jokseenkin naurunalaisiksi.

Ammattigolfaaja. Mulla oli päämääränä hävitä.

Mentiin messuille jo päivällä ja ne oli auki yhdeksään asti illalla. Opettaja lupasi myös kyytiä meidät takaisin, jos haluttais lähteä siihen aikaan kun sekin. Ensimmäiseksi eksyttiin messuilla lasten puolelle ja katseltiin söpöjä pupuja ja marsuja. Ei kuitenkaan uskallettu mennä sinne häkkiin niitä silitteleen... tai Elli olis varmaan mennytkin, mutta sillä oli hame päällä ja sinne kipuamisessa olis ollut suuri vilautusvaara, joten tuola lasten puolella se ei varmaan olisi ollut kauheen soveliasta. Päädyttiin siitä pelaamaan minigolfia vähän sääntöjä muuttaen, koska ne pallothan piti saada sinne reikään vaikka siinä menis koko päivä!

Voittajan on helppo hymyillä ja häviäjä selvitettiin viimeisellä reiällä!

Tylleröiset ei olleet ikinä maistaneet currywurstia ja sitähän piti myös saada. Opettaja oli myös autossa mainostanut, että curruwurst Namibiassa olisi paljon parempaa kuin mitä minä olen Saksassa maistanut. Hänen puheestaan myös olisi voinut ymmärtää, että se on jotenki Namibialainen juttu, mutta kyllä mä olen edelleen sitä mieltä, että saksalaiset senki on tänne tuonu niin ku paljon muutakin. Andysistä ostettu annos makso n.6€ ja siinä tuli jäätävä möhkälemakkara mukaan ja parhaita ranskiksia mitä täällä ollaan saatu! (ei ne silti vetäneet mitenkään vertoja Hesen ranuille, joita on pakko saaha heti kun tullaan Suomeen!)

Anniinan ensimmäinen currywurst ja melkein kokonaan jaksoi syödäkkin!

Masut täynnä oli hyvä aloittaa muuten messujen kiertely. Aluksi oltiin vähän ujoja istumaan autoihin, jota näytillä oli paljon, mutta kyllä sekin typerä ujous äkkiä selätettiin! Anniinan lemppariautoo koitettiin etsiä, mutta eihän sitä tuola ollut. Etsittiin tilalle sitten uusia lemppareita. Mikähän siinä on, että meidän kaikkien mielestä jäätävän kokoiset autot, kuten Range Roverit olivat parhaita. Hauskaa oli myös kun autoissa oli kaikkee nippelijuttua sisällä mm. penkin leveyden säädin sai multa lisäpisteitä!

Tytöt ovat niin pieniä verrattuna näihin jäätäviin menopeleihin.

Suloiset shotit alkoivat heti kiinnostaa meitä.

Matkamessut namibiassa ovat kuitenkin hiukan erilaiset kuin Suomessa. Täällä meinaan ei säästellä alkoholin kanssa! Tulta pystyi ostamaan sellasta muovista leikkirahaa, joka maksoi alle 0,5€/kpl ja yhdellä tuollaisella sai yleensä maistella montaa viiniä kojuista tai sitten yhden shotin, kuten yllä olevassa kuvassa olevaa mansikkatequilaa. (ton mausta tuli ikävä tsökötsköjöä Artturissa, mansikka tequilaa + salmaria <3) Ei todellakaan aikaisemmin oltu edes tajuttu kuinka iso toi paikka oikeesti on. Näyttelyhalleja oli vaikka kuinka monta ja ainakin kahdessa, jos ei kolmessa oli alkoholia esillä.


Olispa Suomenkin matkamessujen puitteet tälläiset! Anniina ilmaisi tän asian aika hyvin, että nää oikeestaan oli messut ja festarit yhdessä eli siis mestarit! Mestareilla joku mies käveli meidän ohi ja huikkas mennessään "Terve!" ihme että osasin vastata. Se oli asunu Ruotsissa kauan, mutta ei se suomee osannut. Se sitten puhu meille på svenska ja me vastattiin sujuvasti englanniksi. Ihan hauska heppu! Me vähän arasteltiin aluksi juomien ostossakin ja haluttiin nähdä cooking with Amarula esitys, jota jostain syystä sitten ei tullut, mutta päästiin napostelemaan edellisen kokkishown herkkuja. Ellikin jopa tykkäsi oliiveista, joita se ei ikinä syö!


Matkamessuilla myytiin myös ihmisille omia viininmaistelu laseja alle 3€:lla. Mehän sellaiset ostettiin ja myöhemmin hankittiin vielä toisetkin, koska yksinäinen viinilasi kotona lentäisi aika nopeasti pois. Nyt on pari ja saikin sitten loppuillan vetää sitä viiniä kaksin käsin. Kyllä me vähän muutakin koitettiin tehdä, mutta oli hauskaa, kun yksi pariskunta, joka oikeasti osti tuolta kauppaansa viinejä kulki melkeimpä samaa tahtia meidän kanssa ja saatiin aina myös ilmaista oma todella painava ja ammattimainen mielipiteemme.

Lasten nurkasta päädyttiinkin kierteleen viinilasit kädessä, mitä tapahtui?

Noi viinitilat, jotka olivat tuola messuilla esillä olivat pääasiassa Etelä-Afrikasta. Namibiassa on vain kaksi viinitilaa, enkä mä ainakaan niitä löytänyt. Tosin käveltiin kyllä monien ohikin, koska jos oltais kaikissa jotain maisteltu ei oltais voitu loppuajasta enää kävellä. Kapkaupungin lähellä on paljon viinitiloja ja mun pitääkin miettiä menisinkö sellaisessa käymään, kun kerran perjantaina Anniinalle ja mulle strarttaa reissu kohti Etelää (jossa sää vaan viilenee, sielä on n.+12 lämpöö, hyrr!)

Muskottipähkinän makuista kermalikööriä ja hyvin uppos, tää koju oli muutenkin yksi meidän lemppareista.

Tällaisella kirahvikuvalla osallistui johonkin kilpailuun. Ei tainnut nähä viinihuulet voittaa!

Ja niin tuli epäsosiaalisista Suomalaisistakin sosiaalisia. Juteltiin paljon tuntemattomille ja tuli tuola yksi tyttö meidän koulultakin vastaan. Myös joku känniääliö homppeli mies lähti meitä kierrättään ja osti Anniinalle ja Ellille pussilliset suklaata. Kun päästiin siitä eroon yritettiinkin loppuaika tuota vältellä sitä. Aika kuluikin niin nopeasti ja vaikka aluksi tuntui aikaa olevan yllin kyllin olisi tuola voinut olla kauemminkin. Meinattiin mennä myös paikalle seuraavana päivänä, mutta lauantaina messut olivat auki vain viiteen ja meillä oli grillibileet, joten päätettiin jättää noi viinit muille.

Meidän lempi viiniksi muodostui paikan ainut pirskahteleva punaviini!

Kaksi valkoviinin ystävää täydet punkkulasit kourassa ja vielä hymyilevät. Kummaa touhua.

Seuraavan päivän olokin ainakin mulla kertoi että oli tullut maisteltua oikein kivasti. Joku nainen antoi meille vielä ison kourallisen maistelukolikoita ilmaisena ja siitähän nautittiin. Niitä tosin jäi vielä ylimääräisiä ja myytiin ne muille meidän hostellissa oleville, jotka meni katsastamaan noi messut lauantaina. Ne ei olleet oikein uskoneet meitä siitä, miten isot ja hienot messut olivat. Luulivat, että viinillä oli osuutta asiaan, mutta takaisin tullessaan hekin kehuivat messuja. En sitten tiedä oliko viinillä osuutta siihen.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Big Cats

Toiseksi viimeistä toukokuun juttua viedään vielä kesäkuun puolella.

Vuokrattiin torstaina auto ja lähdettiin saksalaisten perässä ajelemaan kohti Düsternbrookia. Elli toimi kuskina meidän Nissan Micrassa ja kaahattiin ensin pohjoiseen päin about 30 kilsaa (Okapukan kohdalle, josta viimepostaus kertoo) ja sitten käännyttiin vasemmalle kohti hiekkateitä. Parit vesiesteet ja monet möykyt ylitettyämme noin 20km päästä saavuimme farmille.

Tappelevat lapset takapenkillä

Meille oltiin sanottu gepardi ja leopardi retken maksavatn 280N$, mutta siihen tulikin sitten vielä 60N$ lisämaksua jotain sisäänpääsymaksua alueelle. Siinä sitten muita mukisematta sekin jouduttiin maksamaan. Kaikki Anniinaa ja Elliä lukuunottamatta porukasta lähti ennen elukoiden katselua pienelle vaellusreitille, jonka arvioitiin kestävän noin tunnin verran. 

Ylämäkeä kiipeämässä kuumuudessa.

Reitti oli ylämäkee ylämäen perään, mutta sen jakso ihan kivasti kun matkaa oli vaan joku kolmisen kilometriä. Näissä korkeuksissa (about 1700m merenpinnasta tai jotain vastaavaa) tuntee kyllä erityisesti hengittäessä jos lähtee kipuamaan vielä ylemmäs tai no, jos noin yleensäkkään liikkuu. Siinä nenä ja kurkku kuivuu heti ja me pitkäaikaisina turisteina tietenkin lähdettiin keskipäivän polttavan auringon aikaan. Ylhäällä maisemat oli kauniita, kauheemmin retkellämme ei eläimiä nähty, vaikka parit waterbuckit ja joku apina tai jänis mikä lie juoksi meidän edestä. Taidettiin metelöidä liikaa.

Hiking group

Alaspäin oli melkein ärsyttävämpi mennä kuin ylös! Maa oli hyvinkin kivistä ja hiekkaista (kuten kuvista näkee) ja se lähti aika helposti luisuun jalkojen alta. Säilyttiin kuitenkin vammoitta. Alhaalla olitettiin tyhjä joki, jossa osa tyypeistä näki apinoiden parittelevan (mua harmittaa ettei tästä hienosta tapahtumasta ole kuvia) ja minä ihastelin vapaana kirmaavaa vaaleaa hevosta. En edes huomannut heti miten mun läheltä juoksenteli joukko Pumban sukulaisiakin kun katselin vain hevosta! :D Eläimiä näkyi siis lähempänä farmia paljon enemmän kuin koko kävelyreissulla.

Apinat juoksi heppaa karkuun.

Päästyämme takaisin farmille oli mulla nälkä ja tilasinkin salaatin, joka maksoi 38N$ (ei paha!). Anniina ja Elli oli törmänneet meitä odottaessaan suomalaiseen pariskuntaan, joka oli täällä reissaamassa. Eipä ole hirveesti tullut Suomalaisia vastaan, jotenki hassua, että sitten tuola täysin korvessa törmätään oman maan kansalaisiin. Salaatin naamaan vetästyäni tulikin pari jeeppiä meitä noutamaan ja hypättiin kyytiin.

"En taida uskaltaakkaan karata, kun kukaan ei ole opettanut miten ruokaa hankitaan"

Kauaa ei ajettu, kun tuli jo ensimmäiset naaras gepardit vastaan. Ne tosiaan käyttäytyi melkein kuin häkissä asustelevat koirat. Kun portti avattiin toinen niistä tuli ulos ja meidän kuski sitä komensi takaisin jättisuureen aitaukseensa ja se meni. Vähän pienoinen pettymys siis jo heti, koska nähtiin miten nämä eläimet eivät todellakaan ole villieläimiä, vaan pikemminkin lemmikkejä. Gepardit kuitenkin ovat kuulemma helppoja kesyttää, joten se kai kertoo tästäkin.

Jan ja minä vahtaamassa kisuja, ne odotti ruokaa.

"Anna sitä lihaa!" *koiranpentujen vinkumis äänelyä*

" Hei! Ei oo reilua heittää meille vaan yhtä palaa!" "Enkä mä enää tiedä minne se lensi..."

"Anna nyt se iso lihankimpale kun teen temppujakin!"

"Voisit kuvitella, että olen luonnonvarainen, mutta olenkin kesy kissimirri"

"Missä lentää mun makkara?" (Nämä katit eivät näe hyvin lähellensä.)

"Siinähän se!!!" "Ja ohi meni! Voi...!."

Näitä elukoita ruokitaan kahdesti päivässä. Eli ne ei edes itse metsästä omaa ruokaansa! Toinen pettymys, koska en olisi halunnut mennä eläintarhaan vaan eläinpuistoon. Antais edes noille elukoille jotain antilooppeja pyydystettäväksi, mutta ei. Näistä tulee mieleen muumien tiikerit, joille kissanruoka saa turkin kiiltämään ja erityistä herkkua on se purkki, jossa on mustan mirrin kuva. Huoh. No, ainakin nähtiin naaras gepardeja, jotka on kyllä nättejä elukoita. Uroksia ei nähty. Nämä naaraat olivat 6-vuotiaita ja tuola vankeudessa ne voivat elää 20-vuotiaksi, mutta villinä ne elävät yleensä maksimissaan 12-vuotiaiksi. Ne eivät myöskään näe liikkumattomia kohteita ja jos ne ei osanneet seurata heitettyä lihanpalaa se jäi maahan lojumaan. Nähtiin myös muutama Timon eli mangusti, jotka ovat myöskin lihansyöjiä (en tiennyt tota) ja ne syövät sitten kaiken mitä gepardit jättävät maahan.

Puusta herkkupaloja (ja kaarnaa) napsimassa.

Seuraavaksi siirryttiin Leopardin häkkiin. Leopardin nimi oli Teddy tai Daddy, riippuen kuuntelijasta. Kuulemma kädet piti pitää visusti auton sisällä tai se syö ne. Leopardit eivät ole niin kesyyntyviä kuin Gepardit. Sen kuulemma näkee niiden silmien väristä. Leopardilla on keltaiset silmät ja Gebardeilla ruskeat. Leopardit, kuten leijonatkin keltasilmäisinä ovat vaarallisia ja ne kuuluvat Afrikan eläinkunnan Big Fiven joukkoon. Vähän tuokin yksilö näytti hampaita, kun sen häkkiin avattiin porttia, mutta äkkiä se luikki kauemmas. Ensiksi opas laittoi puuhun lihanpaloja, jotta saisi elukan kiipeämään sinne. Nämä otukset yleensä raahaavatkin saaliinsa puuhun pois muiden elukoiden ulottumattomiin. Tämä yksilö tosin ei sitäkään varmaan osaisi, kun se on kolmen kuukauden ikäisenä tuotu tälle farmille edelliseltä farmilta, jossa sen äiti oltiin tapettu.

"eikö se muka enempää antanut, menen kerjäämään."

"Huoh... Ottakaa nyt ne kuvat niin pääsen takaisin varjoon piiloon."

"Heittäis nyt vähän paremmin, en oo mikään paras koppari!"

Tätäkin kaveria ruokittiin samaan tapaan, joskin ehkä vähän isommilla lihankimpaleilla ja se pomppi niitä kiinni ottaen kuin aropupu. Aika suloinen tapaus ja monien mielestä myös kauniimpi eläin kuin Gepardi. Elukat oltiin kyllä koulutettu aika näpsästi, kun ne odotteli aina pienien lihanpalojen heittelyn ajan ja sitten kun ne saivat ison palan ne luikkivat tiehensä. Tiesivät ettei enempää ruokaa ole tulossa. 

On kyllä jännää miten turisteilta (kuten meiltä) saa vedettyä tälläisistä jutuista isot rahat eikä näiden oikeastaan täydy tehdä mitään muuta kuin ruokkia eläimiä. Pitäisiköhän johonkin ähtärin eläinpuistoonkin keksiä karhuaitaukseen joku tällänen retki? Tosin sitten sitä aitausta pitäisi laajentaa aika paljon. Pitänee tehdä oma "luonnonmukainen" eläintarha. Vähänkö turistit olis innoissaan kattelemassa jotain hirviä jeepin kyydistä vähän kuin me täällä katsellaan kirahveja!

"Katsokaa! Mä oon vähä ku Puman logo!"

"Eikä vieläkään isoa lihanpalaa... pihit ihmiset, antakaa lisää!"

"Se vasta oli maukasta,"

Tunnin sitä hauskuutta kesti, mikä oli kyllä aika lyhyt aika. Taas yksi pettymys lisää, mutta ei se mitään. Ihan hauskaahan tuola oli! Siinä vaihdettiin suomalaisen pariskunnan kanssa muutama sana ja lähdettiin ajamaan takaisin kohti Windhoekkia. Kimmo ja Elli oli hakenut meidän auton jo edellisenä päivänä, joten se täytyi palauttaa ennen viittä. 

Mantsa nappas meistä kuvan vesiesteellä.

Auton vuokraus Triftyltä maksoi henkeä päälle 137,5N$ bensoineen, mikä oli ihan kohtuuhinta. Edelliselle reissulle Okapukaan me ei otettu mitään vakuutusjuttuja kuten tuulilasi tai rengas vakuutusta (jota aina suositellaan) ja tälle reissulle sellaiset otettiin. Ihan hyväkin oikeastaan, koska toi viimenen parikytä kilsaa oli epätasaista hiekkatietä.

Sellanen retki tuli sitten taas tehtyä. Täällä olis myös jossain lentokentän läheisyydessä mahdollisuus päästä kävelyttämään (luultavasti huumattuja) leijonia ja kipaisemaan myös kesyjen gepardien häkkiin. Eipä taida tuollaiseen turistien hömpötykseen rahaa tai aikaa enää olla, mutta noin vinkkinä jos joku tänne sattuu joskus eksymään.